1. Lapsi peilaa koko olemustamme

Olet varmaan kuullut ajatuksen siitä, kuinka lapset ovat suora peili kaikesta siitä, millaisia me aikuiset itse olemme. Tämä voi joskus olla aika turhauttava näkemys, esimerkiksi kun lapsi ärsyttää. Enhän minä heittäydy lattialle raivoamaan väärän mukin tähden, tai vingu kolmen tunnin automatkaa siitä kuinka tyhmää on lähteä lomalle! Varsinkin niissä hetkissä, kun olemme itse iloisella tuulella, yllätymme lapsen kummallisista reaktioista ja yhtäkkiä iskevistä vaikeista tunteista.

Oman itsemme tai esimerkiksi aikuisen tunnetaitojen heijastuminen lapsessa ei kuitenkaan ole ihan suoraviivaista. Suoraan ei heijastu vain se, mitä me juuri sillä hetkellä itse teemme ja koemme, eikä se mitä teemme ja koemme juuri kyseisen lapsen kanssa. Lapsesta heijastuu samanaikaisesti kaikki se, mitä usein ajattelemme, tunnemme, miten toimimme sekä lapsen että muiden ihmisten kanssa, sekä miten suhtaudumme itse itseemme. Kaikista sekoittavinta onkin, että mielestämme ärsyttävästi toimiva lapsi heijastaa yleensä juuri niitä osia meissä, jotka eivät ole sillä hetkellä aktiivisia.

Heijastusten tehtävänä on tuoda tietoisuuteemme niitä asioita, joista emme ole kovin tietoisia juuri sillä hetkellä. Sellaisia, joita emme mielellämme myönnä tai joita haluaisimme itsessämme puolustella. Tällaisia voivat olla ajoittain iskevät hetkelliset ajatukset kuten "en jaksa lapsiani" tai "en pärjää tämän teinin kanssa". On luonnollista että meissä on näitä osia, ja vaikka ne eivät olisi juuri nyt aktiivisina, voivat ne silti olla olemassa. Tunteet ja uskomukset ovat kuin valtava sisäinen varasto, josta niitä pulpahtelee mielemme näkyvimpään osaan vain yksi tai muutama kerrallaan. Loput ovat kuitenkin tallella tiedostamattomissa sisäisissä syövereissämme valmiina aktivoitumaan oikeissa olosuhteissa. Lapset auttavat meitä kaivamaan nämä kipeät kohdat esiin ja käsiteltäväksi, koettavaksi ja rakastettavaksi.

Tällainen peilaantuminen on tavallaan kovin armotonta: heijastaminen ei koskaan lakkaa, ei silloinkaan kun olemme kuolemanväsyneitä ja nälkäisiä ja tehneet asioita toisten eteen koko päivän. Sekin vain peilautuu meihin takaisin. Se on raskasta. Se on raskasta juuri siksi, jotta ymmärtäisimme pysähtyä, jotta meillä olisi mahdollisuus hellittää siitä, mikä ei toimi. Muuten vain jatkaisimme tyytyväisinä samaa rataa kuin aina ennenkin. Lapset ovat erinomaisia tässä hommassa, ja oikeastaan he ovat meille korvaamattoman suureksi avuksi, mikäli haluamme ymmärtää itseämme paremmin ja tunnistaa itseemme liittyvät toimintamallit. Mikäli emme halua tehdä tätä, ovat lapset iso este pysymisellemme sellaisina kuin olemme tähän asti olleet. Tällöin haluaisimme vain, että he "jättäisivät meidät rauhaan" ja "antaisivat meidän olla". Lapsi ei kuitenkaan voi tehdä tätä, sillä hänen perusluontonsa on haastaa meitä kasvamaan ja tehdä meitä ja toimintaamme näkyväksi, kuka milläkin intensiteetillä.

Toisinaan saamme onneksi nauttia myös sisäisen valomme ja ihanuutemme ja toiveikkuutemme ja luottamuksemme peilautumisesta sieltä samaisesta lapsenkasvoisesta indikaattorista takaisin. Joskus tämä tapahtuu hiukan viiveellä, ja joskus peilautuu enemmän sitä mitä tunnemme ja ajattelemme suhteessa lapseen, joskus sitä miten suhtaudumme itseemme, ja joskus sitä miten suhtaudumme ihan toisiin ihmisiin kuin tähän lapseen. Joskus olemme itse vähän ärsyttäviä, ja lapsi vastaakin meille mitä hellyttävimmin. Olemmehan itsekin varmasti joskus tehneet jollekulle tai itsellemme niin. Lapsi peilaa koko olemustamme tässä maailmassa. Lapsesta voimme luotettavasti lukea sisäistä säätilaamme kokonaisuutena ja pitkällä aikavälillä.

Koska tämä on hieman monimutkaista eikä aina heti päivänselvää, tarvitaan koodin ratkaisemiseksi hieman salapoliisin taitoja. Miten lapsi muka meitä peilaa saadessaan vuoden rajuimman raivarin juuri kun ajattelimme itse leipoa pullaa ja lähteä leikkipuistoon? Kun haluamme selvittää, millä logiikalla lapsi meitä kulloinkin peilaa, voi esittää itselleen seuraavat kysymykset:

1. Mitä lapsi mielestämme tekee tai kokee? Tämä kannattaa esimerkiksi kirjoittaa paperille tai muuten muotoilla itselle selkeästi.

2. Milloin minä viimeksi koin tai tein tätä kyseistä asiaa, ja ketä kohtaan sen silloin koin tai tein? Huomaa, että voit toimia tällä tavalla myös itseäsi kohtaan.

Valoisaa viikon alkua,

Sara / Perille